Remonttilainat kiinnostivat korona-aikana

Remonttilainat kiinnostivat korona-aikana

13.08.2020

Korona toi kevääseen tavallista enemmän kotona olemista, mikä on näkynyt Nordean mukaan remonttilainojen kysynnän kasvamisena. Kodit ja vapaa-ajan asunnot ovat olleet ahkeran remontoinnin kohteena viime keväästä alkaen, mikä selvisi Nordean rahoitusneuvojille toteutetun kyselyn kautta. Lisäksi asuntolainahakemusten määrä on noussut Nordeassa selvästi, jos sitä vertaa vuoden takaiseen tilanteeseen. Asuntorahoitusneuvotteluja käydään nykyään pääsääntöisesti verkkotapaamisina, mikä on selkeä muutos vuoden alun tilanteeseen. Lainojen siirtyminen pääsääntöisesti verkkoon voikin olla korona-ajan tuomia pysyviä muutoksia. Etäyhteydet ovat nyt kunnossa ja etäpalavereita on toteutettu ahkerasti, joten myös asuntolainaa hakiessa tätä tapaa halutaan nyt suosia. 

Lainaturvien suosio on noussut

Lainaturvien ja korkokattojen suosio on noussut koronan tuoman epävarmuuden myötä, kertoo Yle. Lainaturvaan perustuvat tuotteet ovat yksi keino, joilla tulevaisuuden muutosten vaikutuksia yritetään minimoida omalle taloudelle. Epävarmuus näkyy myös siinä, että pitkään jatkuneesta nollakorkojen ajasta huolimatta erilaiset asuntolainan korkokatto-tuotteet tai kiinteä korkoinen laina tulee monella asuntolainan ottajalla lainan turvaksi. Erilaisia lainaturva-vakuutuksia on saatavilla myös vakuudettomille luotoille ja vakuutus on yleensä kuukausittain lainaerän yhteydessä maksettava maksu. Lainaturvien ehdot vaihtelevat eri pankkien ja luottolaitosten välillä, joten ehdot kannattaa lukea aina huolellisesti läpi, olipa ottamassa sitten lainaturvaa asuntolainan tai vakuudettoman luoton kaveriksi. Koronan myötä lainojen ottaminen ei ole Suomessa hiipunut, vaan vapaa-aikaan ja asumiseen halutaan panostaa entistä enemmän myös erilaisten remonttien kautta. 

Tarvitsetko lainaa?
Vertaa ja löydä sopivin

Takaisin

Ei yhtään kommenttia. Lisää kommentti alla olevalla lomakkeella.

Leave this empty:

Mikä on Englannin pääkaupunki?
blank
Lisää vastaus:


Siirry alkuun