Luoton lyhentäminen voi olla vaikeaa eläkkeellä

Luoton lyhentäminen voi olla vaikeaa eläkkeellä

09.08.2018

Eläkeläisten ja pian eläköityvien velkaongelmat ovat kasvaneet tuoreiden tutkimusten mukaan merkittävästi. Moni ei tule viisikymppisenä ajatelleeksi, että luottojen kanssa voi joutua vakaviin ongelmiin, kun tulot romahtavat eläköityessä.

Helsingin yliopistossa viime syksynä tehdyn tutkimuksen mukaan nopeiten velkaantuva kansanryhmä on tällä hetkellä yli 55-vuotiaat. Tutkimuksessa tutkittiin velkomustuomioita vuosina 2013-2016. Velkaantuneita auttavan Takuu-Säätiön toiminnanjohtaja Juha Pantzarin mukaan tilanne on sama edelleen ja oikeastaan vain pahenee. Juuri eläköityvät ovat velkaantuneet pahasti: esimerkiksi velkomustuomion saaneella pikavipin ottaneella yli 55-vuotiaalla oli vielä vuonna 2013 pikalainavelkaa keskimäärin 379 euroa, kun vuonna 2016 määrä oli jo lähes 1 300 euroa. Trendi on jatkunut samana.

KD-lehden haastattelema Pantzar arvioi, että moni ei tule 50-vuotiaana ajatelleeksi, ettei uusia luottoja voisi oikeasti ottaa enää ollenkaan, vaan päinvastoin on syytä alkaa huolehtia siitä, ettei eläköityessä olisi enää mitään velkaa. Eläköityessä kun tulot saattavat tipahtaa jopa puolella.

Pantzarin arvion mukaan uusi trendi selittyy ainakin suurilta osin kulutuskulttuurin muutoksella. Tänä päivänä on hyväksyttävää kuluttaa kaikki mitä tienaa, elää velaksi ja toteuttaa elämässään haaveilemiaan asioita. Ei säästetä enää pahan päivän varalle eikä varata sukan varteen. Moni eläkeiän kynnyksellä oleva vielä auttaa lapsiaan tai läheisiään rahallisesti, vaikka omatkaan raha-asiat eivät olisi kunnossa.

Pantzarin mukaan tärkeintä onkin osata sopeuttaa kuluttaminen eläköityessä muuttuneisiin tuloihin. Jos tämä ei onnistu, ongelmia tulee väistämättä.

Tarvitsetko lainaa?
Vertaa ja löydä edullisin

Takaisin

Ei yhtään kommenttia. Lisää kommentti alla olevalla lomakkeella.

Leave this empty:

Mikä on Suomen pääkaupunki?
blank
Lisää vastaus:


Siirry alkuun