Pikalainojen korkokatto kiristyy

Pikalainojen korkokatto kiristyy

27.07.2018

Pikalainojen korkokattoa suunnitellaan kiristettävän ja koskevan myös yli 2000 euron luottoja. Oikeusministeriö selvittää asiaa ja aikoo esittää sen eduskunnalle vielä tänä vuonna. Uusi korkokatto tulisi voimaan jo ensi vuoden aikana.

Pikalainojen korkokatto määriteltiin ensimmäisen kerran vuonna 2013, jolloin se alkoi rajoittaa alle 2000 euron pienlainoja. Korkokatto rajoittaa luottojen korot maksimissaan 50 prosenttiin plus viitekorko. Pienlainayhtiöt ovat kiertäneet korkokattoa tarjoamalla yli 2000 euron joustoluottoja, joissa lainavaraus tulkitaan lainasummaksi, vaikka joustoluotosta käytettäisiin vain pieni osa. Tällöin joustoluottoihin on saatu säädettyä mikä tahansa korko.

Pikalainojen korkokattoa suunnitellaan nyt kiristettäväksi 50 prosentista 30 prosenttiin. Kiristys saa kritiikkiä pienlainafirmoilta. Aamulehden haastattelema 4financen maajohtaja Tuomas Louhela arvioi, että korkokaton kiristys hankaloittaa pienten yritysten toimintaa ja käytännössä tulee viemään pienimpien lainojen kannattavuuden. Tämän vuoksi lainasummat tulevat todennäköisesti nousemaan ja laina-ajat pitenemään. Samalla se vie pienituloisimmilta mahdollisuuden saada luottoa, sillä esimerkiksi luottokorttia pienituloisimmat eivät saa.

Lakihankkeen tavoitteena on hillitä ylivelkaantumista, mutta Louhelan mukaan se ei välttämättä tule näin toimimaan. Louhela ennustaa, että luottosummat tulevat kasvamaan, pitkäaikaiset luottolimiitit yleistymään ja miniminostomäärät nousemaan.

Lakialoite on tarkoitus esittää eduskunnalle syksyllä ja uusi korkokatto saattaa voimaan ensi vuoden aikana.

Tarvitsetko lainaa?
Vertaa ja löydä edullisin

Takaisin

Ei yhtään kommenttia. Lisää kommentti alla olevalla lomakkeella.

Leave this empty:

Kumpi tummempi: musta vai valkoinen?
blank
Lisää vastaus:


Siirry alkuun