Lakialoite: Pikalainoille markkinointikielto

Lakialoite: Pikalainoille markkinointikielto

04.06.2018

Kansanedustaja Arto Satosen (kok.) lakialoitteen pikalainojen markkinointikiellosta on allekirjoittanut yli 120 edustajaa eri puolueista. Hallitus esittää myös korkokaton laajentamista koskemaan yli 2000 euron luottoja.

Pikalaina-alaa ravistellaan taas, sillä eduskunnassa pähkäillään eri keinoja kahlita laukkaavia lainankorkoja ja hillitä ihmisten ylivelkaantumista. Maksuhäiriöiden ja ulosottojen määrä nousee vuosi vuodesta, ja päättäjät ovat huolissaan tilanteesta. Kokoomuksen Satonen arvioi Aamulehden haastattelussa, että pikalainojen markkinointikiellolla voitaisiin hillitä ennen kaikkea heräteostoksena otettavia nopeita ja korkeakorkoisia luottoja. Josta usein ovat merkittävin tekijä ihmisten velkakierteiden aiheuttajana.

Totaalinen pikaluottojen markkinointkielto on otettu käyttöön vasta Hollannissa vuonna 2017. Hakukonejätti Google on myös rajoittanut pikalainojen markkinointia ainakin Yhdysvalloissa.

Pikalainojen suitsimisa mietitään monella muullakin taholla. Huhtikuussa oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) ilmoitti hallituksen aloitteesta pikalainasääntelyn tiukentamisesta. Tiukentaminen koskisi näillä näkymin korkokaton laajentamista koskemaan myös yli 2000 euron luottoja. Tällä hetkellä korkokatto rajoittaa alle 2000 euron lainojen korot maksimissaan 50 prosenttiin plus ohjauskorko. Korkokattoa olisi myös suunnitelmissa muuttaa.

Pikalaina-alalle suunnitellaan myös sanktioita sellaisille yrityksille, jotka eivät lakia noudata. Tällä hetkellä vaikka valvontaa olisikin, keinot valvontaan ovat niukat, sillä sanktioita ei ole. Sanktiot korkokaton rikkomisesta voisivat esityksen mukaan olla esimerkiksi kaikkin korkojen ja kulujen menettäminen. Eli mikäli lainayhtiö ei lakia noudattaisi, lainan ottaneen asiakkaan ei tarvitsisi maksaa korkoja ja kuluja väärin markkinoidusta luotosta lainkaan. Lakiesitystä käsitellään eduskunnassa syyskaudella 2018.

Tarvitsetko lainaa?
Vertaa ja löydä edullisin

Takaisin

Ei yhtään kommenttia. Lisää kommentti alla olevalla lomakkeella.

Leave this empty:

Kumpi tummempi: musta vai valkoinen?
blank
Lisää vastaus:


Siirry alkuun