Netistä löytyy kymmeniä erilaisia lainatuotteita. Saman lainasumman voisi hakea netistä nopealla hakemuksella jopa paristakymmenestä eri lainapaikasta. Mistä tietää, mistä se laina todella kannattaa hakea?
Netin pienlainat kannattaa ehdottomasti vertailla ja kilpailuttaa, ennen hakemuksen laittamista. Erot lainojen välillä ovat nimittäin niin merkittäviä, että enimmillään samankokoinen laina voi maksaa useita satoja euroja enemmän toisessa rahoitusyhtiössä!
Toki pääsääntö valitettavasti on, että mitä huonompi taloustilanne hakijalla on, sen huonommilla ehdoilla hän saa lainaa. Samasta lainapaikasta voi siis saada hyvin erilaisia lainatarjouksia, koska henkilön taloudellinen tilanne vaikuttaa olennaisesti lainatarjoukseen. Lainahakemuksen lähettäminen ei kuitenkaan vielä sido ottamaan lainaa, joten asiakas voi tarkistaa oman korkotasonsa useammasta lainapaikasta jo siinä vaiheessa, kun laina on vasta harkinnassa.
Uusilaina.fi sivustolla voi ensin tehdä karkean vertailun tarvitsemallaan lainasummalla. Vertailusta näet nopealla silmäyksellä millaiseen hintahaarukkaan eri lainat asettuvat. Katso ennen kaikkea todellista vuosikorkoa ja summaa, jonka tulet maksamaan takaisin kokonaisuudessaan lainasta. Summasta näet konkreettisesti, kuinka monta sataa tai tuhatta euroa eroa halvimman ja kalleimman lainan välillä on.
Katso ennen kaikkea todellista vuosikorkoa ja summaa, jonka tulet maksamaan takaisin kokonaisuudessaan lainasta.
On paljon lainafirmoja, jotka päättävät lainan koron hakijan riskitekijöiden mukaisesti. Näiden firmojen kohdalla lainavertailuun on syötetty firman alkaen hinnat. Tämä tarkoittaa todennäköisesti sitä, että vain harvaa saa tällä hinnalla lainaa, todellisuudessa vertailun edullisimmatkin lainat ovat hieman kalliimpia. Esimerkiksi Lendon, Norwegianin ja Komplett Bankin alkaen hinnat ovat melko edullisia ja sijoittuvat lähes kaikissa vertailuissa halvimmaksi. Tiedät kuitenkin oman hintatasosi vasta, kun lähetät lainahakemuksen ja sinulle tarjotaan lainaa.
Voit myös käyttää lainan kilpailuttamiseen siihen erikoistuneita sivustoja. Eli täyttämällä lainahakemus tällaisen sivuston kautta, voit saada lainatarjouksen kaikilta sivuston yhteistyökumppaneilta.
Lainan kilpailuttamista tekevät mm:
Näillä yrityksillä on eri määrä kotimaisia ja pohjoismaisia pankkeja ja rahoituslaitoksia yhteistyökumppaneina, joihin sivusto lähettää tarkistamansa kelvolliset lainahakemukset. Lainan kilpailuttamiseen tällainen sivusto on todella helppo ja nopea, sillä sitä kautta voi hakea todella erikokoisia lainoja. Yhteistyökumppaneissa on Uusilaina.fi sivustoltakin tuttuja lainafirmoja, pienten ja suurten summien lainaajia.
Kun täytät lainahakemuksen kilpailutussivustolla, sivusto lähettää sen kaikkiin sopiviin lainafirmoihin. Kullakin sivustolla on omat yhteistyökumppaninsa, yleensä noin 10-20 pankkia ja rahoituslaitosta. Hyvällä tuurilla yksi hakemus voi siis poikia vaikka 10 lainatarjousta eri paikoista, joista sitten on helppo ja nopea valita itselleen sopivin ja edullisin.
Yksi huono puoli näissä kilpailuttamissivustoissa on, että jotkut rahoituslaitokset ovat kokonaan niiden ulkopuolella. Esimerkiksi selkeästi yksiä markkinoiden edullisimmista lainoista tarjoavat norjalaispankit Bank Norwegian ja Komplett Bank ovat toistaiseksi markkinoineet luottojaan pelkästään itse eivätkä siis ole näissä vertailuissa mukana.
Lainojen kilpailuttaminen kannattaa oikeastaan aina. Nykyään se on nopeaa ja helppoa, kiitos netin vertailusivustojen sekä kilpailutussivustojen. Näiden molempien sivustojen palvelut ovat täysin ilmaisia. Lainojen kilpailuttamissivustojen tulokset ovat lisäksi täysin luotettavia. Vertailusivustoilla voi olla markkinointimielessä vahvasti esillä lainoja, jotka ei todellisuudessa ole edullisimpia.
Eniten kilpailuttamisesta on hyötyä silloin, kun sinulla on hyvä maksukyky ja olet taloudellisesti kiinnostava asiakas. Tällöin saat lainaa periaatteessa mistä lainapaikasta tahansa, joten saat täysin itse valita kaikista edullisimman ja parhaimman lainan. Huonossa taloustilanteessa painivan taas täytyy käytännössä ottaa laina tasan sieltä, mistä hänelle se myönnetään. Joskus näitä paikkoja ei ole kuin se yksi, kallein vaihtoehto.
Lainan kilpailuttaminen netissä on viime vuosina yleistynyt räjähdysmäisesti, sillä nykyään jopa asuntolainoja voi kilpailuttaa netissä. Esimerkiksi Etua.fi tarjoaa apua myös asuntolainojen kilpailuttamiseen pankeissa.
Toimiiko lainojen kilpailuttaminen kuitenkaan oikeasti sillä tavalla kuin kilpailutussivustot mainostavat? Millaisia kokemuksia netin käyttäjillä kilpailuttamisesta on? Kerro oma arvokas kokemuksesi tässä tämän sivun alareunassa olevalla lomakkeella.