S-Pankki aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2007, kun S-ryhmän asiakasomistajuutta haluttiin syventää koskemaan myös pankkipalveluita. S-Pankki houkuttelee myös uusia käyttäjiä sillä, että kansainvälinen luottokortti, tili ja verkkopankkitunnukset ovat kuukausimaksuttomia. S-Pankin S-Laina on vakuudeton luotto, jota voidaan myöntää 5000-50000€. Laina-aika on 1-12 vuotta. Lainaa voi hakea 30000€ saakka kaikkien pankkien verkkopankkitunnuksien tai mobiilivarmenteen avulla. Yli 30000 euron S-lainaan edellytetään kaksi lainanhakijaa, joista ainakin toisella tulee olla S-pankin verkkopankkitunnukset. Rinnakkaishakijan tulee lisäksi asua samassa taloudessa päähakijan kanssa. Rinnakkaishakijan kanssa on mahdollista hakea S-Lainaa verkon kautta, jos molemmilla on verkkopankkitunnukset, muussa tapauksessa tulee käydä S-Pankin asiakaspalvelupisteellä. S-Pankki suositteleekin rinnakkaishakijan käyttöä myös pienemmissä lainasummissa, jolloin lainan myöntäminen on varmempaa. S-Lainassa lainan korko määräytyy lainasumman mukaan ollen Euribor 3 kk + 5,99-14,99%. Lainan avausmaksu on 0 euroa ja luoton tilinhoitomaksu puolestaan 12,50€ kuukaudessa. Lainapäätöksen voi saada jo saman päivän aikana lainahakemuksen täyttämisen ja lähettämisen jälkeen.
S-Lainaa voivat hakea kaikki yli 25-vuotiaat Suomessa vakituisesti asuvat henkilöt, joilla ei ole maksuhäiriöitä. Lisäksi asiakkaalla tulee olla suomalainen henkilötunnus ja vähintään 1200€ kuukausittaiset palkka- tai eläketulot. S-Pankki voi tarvittaessa pyytää liitteitä ennen S-Lainan hyväksymistä ja lopullista käsittelyä. S-pankki palvelee hyvin myös muiden pankkien asiakkaita ja S-laina onkin yksi tuote, jota tarjotaan myös muiden pankkien asiakkaille. S-lainaa voi hakea aina 30000 euroon saakka myös muiden pankkien verkkopankkitunnuksilla, jolloin myös laina voidaan maksaa toisen pankin tilille. Isommissa lainasummissa S-laina maksetaan aina S-pankin tilille ja asiakkaalla tulee olla asiakkuus S-pankissa. S-pankki tarjoaa ilmaiset verkkopankkitunnukset, joten alle 30000€ S-Lainan seuraamiseen voi hankkia kätevästi myös maksuttomat verkkopankkitunnukset. S-Lainan hinnoittelu on myös tasapuolinen kaikille ja nimelliskorko laskee aina lainasumman noustessa. Tarkat lainamarginaalit eri lainasummille näet S-Pankin verkkosivuilta. S-Pankilla on 100 asiakaspalvelupistettä ympäri Suomen, joten S-Lainaan liittyvät asiat on helppo hoitaa myös kauppareissun yhteydessä. S-Pankin asiakaspalvelupisteet ovat auki myös lauantaisin ja iltaisin, joten myös töiden jälkeen ehtii hyvin hoitaa pankkiasioita.
Kun on kyse pidempiaikaisesta lainasta, tulee arjessa vastaan usein tiukempia kuukausia, jolloin lainan maksu voi vetää talouden liian koville. S-Lainaan on mahdollista saada lyhennysvapaita kuukausia lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen S-Pankin asiakaspalveluun. Maksuohjelman muutoksesta peritään maksua 5€/kerta. S-Lainaan on mahdollista hakea myös korotusta verkkopankissa, soittamalla tai S-Pankin asiakaspalvelupisteellä. Toisaalta S-Lainaan voi tehdä myös ylimääräisiä lyhennyksiä tai maksaa koko lainan pois ennenaikaisesti. S-Pankista voi myös kysyä mahdollisuutta lainojen yhdistämiseen.
S-Pankki on äänestetty Suomen vastuullisemmaksi pankiksi jo seitsemänä vuotena peräkkäin Pohjoismaiden laajimmassa kestävän kehityksen brändivertailussa, Sustainable Brand Indexissä. S-Pankin maksuttomat päivittäiset pankkipalvelut S-ryhmän omistajajäsenille tekevät S-pankista hyvin kilpailukykyisen pankin Suomessa. S-Pankin palvelut ovat hyvin saavutettavissa ympäri Suomen niin verkossa kuin kauppojen yhteydessäkin, joten S-Pankki on hyvin helposti lähestyttävissä. Lainojen osalta kaikki tiedot ovat selkeästi nähtävissä ja verkkosivusto on helppo käyttää. S-Laina on vakuudeton lainatuote, joka on helposti haettavissa, olipa sitten S-Pankin asiakas tai ei. S-Pankin S-mobiilisovelluksella on kätevä hoitaa pankkiasiat ja seurata omaa taloutta ja sitä käyttääkin jo yli miljoona suomalaista.
Maksumuistutus 5€.
Ei yhtään kommenttia. Lisää kommentti alla olevalla lomakkeella. |