Näkymät vuodelle 2021 ovat lainojen ja talouden osalta varovaisen positiiviset. Valtionvarainministeriön talouden ennusteen mukaan epidemian jälkeen vuonna 2021 alkaa hiljalleen talouskasvu vankistua. Covid-19-epidemian toinen aalto on siirtänyt talouskasvun alkamista vuoden 2021 puolelle ja elpyminen tapahtuu todennäköisesti vasta, kun epidemia talttuu. Rokotukset luovat jo toiveikkuutta markkinoille ja positiiviset vaikutukset voivat tapahtua nopeastikin. Odotuksia on jo kesän 2021 suhteen, mutta aika näyttää mitä tulee tapahtumaan. Tällä hetkellä väliaikainen korkokatto on säädetty vuoden 2021 syyskuun loppuun saakka, jolloin vakuudettomien lainojen nimelliskorko saa olla korkeintaan 10%. Jos talous elpyy, väliaikainen korkokatto ei tule enää jatkumaan ja myös muita tukitoimia tullaan purkamaan. Väliaikaisen korkokaton jälkeen tulee voimaan aiempi korkokatto, joka on kuluttajalainojen osalta 20%. Nykyinen korkokatto ei koske luottokortteja tai osamaksuja, joten korkeita luottokorttilainoja kannattaa kilpailuttaa myös nyt.
Tällä hetkellä vakuudettomien lainojen lainasopimuksessa on määritelty korko, joka astuu voimaan lokakuussa 2021, kun väliaikainen korkokatto poistuu. Lainasopimuksen ehdot onkin syytä tarkistaa ennen tätä ja tarvittaessa lainan voi kilpailuttaa heti lokakuussa 2021. Voi kuitenkin olla, että korkokattojen aika saa jatkoa, jolloin lainojen kilpailutus tulee myös ajankohtaiseksi 1.1.-30.9.2021 otettujen lainojen osalta. Lokakuu 2021 kannattaa siis laittaa kalenteriin, jos on ottanut vakuudettoman lainan vuonna 2021 ja lainan maksaminen jatkuu vielä loppuvuodesta 2021 ja jatkuu vuonna 2022. Lyhytaikaisissa lainoissa summat eivät välttämättä ole merkittäviä ja toisaalta osa lainapaikoista tarjoaa lainalle jatkoa samalla korolla myös syyskuun 2021 jälkeen. Omasta lainasopimuksesta kannattaakin tarkistaa, että miten oman lainan kohdalla on sovittu.
Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamusindikaattori kertoo, että luottamus on kohdallaan. Oman talouden nykytila on heikentynyt alkuvuoteen verrattuna, mutta muuten luottamus on paremmalla tasolla kuin vuosi sitten. Tilastokeskuksen kyselyssä on arvioitu kuluttajan oma talous nyt, kuluttajan oma talous 12 kuukauden kuluttua, Suomen talous 12 kuukauden kuluttua ja kuluttajan rahankäyttö kestotavaroihin seuraavan 12 kuukauden aikana verrattuna edelliseen 12 kuukauteen. Näkymät ovat siis tulevaisuuden suhteen parempia, mitä vuosi sitten, vaikka tämän hetken tilanne koetaankin huonoksi. Moni kyselyyn vastanneista oli myös aikeissa ottaa lainaa tai ostaa kestotavaroita kuluvana vuonna. Asunnon ostoa suunnitteli suurempi osa ihmisistä kuin koskaan koko mittausvuosien aikana (1998-2021). Vuosi 2021 tulee siis olemaan vilkas, kun tarkastellaan lainanottoa ja aikeita ottaa lainaa. Kilpailu lainaajista on kova, vaikka toisaalta osa lainapaikoista on keskeyttänyt lainojen myöntämisen väliaikaisen korkokaton ajaksi.