Maksuhäiriömerkintöjä lähes miljoona - kasaantuvat samoille ihmisille


Maksuhäiriömerkintöjä lähes miljoona - kasaantuvat samoille ihmisille

05.07.2017

Maksuhäiriöiden määrä on taas tänä vuonna lisääntynyt, ja kasvu näyttää olevan kovinta viiteen vuoteen. Kuluneen puolen vuoden aikana maksuhäiriömerkintöjä tehtiin 940 000, mikä on 100 000 enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

 

Pelkkä maksuhäiriömerkintöjen määrä ei kuitenkaan kerro koko kuvaa, eikä varsinkaan koko kuvaa siitä, miten kulutusluotot ja pikalainat niihin vaikuttaa. Maksuhäiriömerkintöjä tehdään toki muidenkin maksamattomien laskujen kuin pikalainojen perusteella. Maksuhäiriöt nimittäin kasaantuvat edelleen samoille ihmisille, sillä maksuhäiriöisten ihmisten määrä ei ole lisääntynyt viime vuodesta, 370 000 :sta.

 

Näyttää siis siltä, että maksuhäiriöitä kertyy samoille ihmisille aiempaa useampia ja suurempia summia. Velkaneuvontaa antava Takuusäätiö onkin tänä vuonna kommentoinut, että velkasummat alkavat olla neuvottavilla ja autettavilla jo niin suuria, että Takuusäätiön keinot ja resurssit auttamiseen eivät pian enää riitä.

 

Suomen Asiakastieto pitää rekisteriä erilaisista tahoilta saatavia tietoja ja on julkaissut esimerkiksi maksuhäiriötilastoja jo useamman vuoden ajan. Suomen Asiakastiedosta kerrotaan tilastojen paljastavan, että monella on useita luottoja yhtä aikaa, yksinkertaisesti liikaa suhteessa tuloihin. Piste iin päälle on se, kun yritetään paikata velkojen maksua velalla. Suomen Asiakastiedon mukaan kolmella viidestä kulutusluoton hakijasta on jo ennestään luottoja.

 

Suomen Asiakastieto onkin avoimesti liputtanut positiivisen luottorekisterin puolesta, eli lainafirmat voisivat itse tarkistaa asiakkaan muut voimassaolevat lainat ennen luottopäätöstä. Myös Finanssivalvonnan keskusliitto suositteli maaliskuussa positiivisen luottorekisterin käyttöönottoa. Tällä hetkellä Suomessa on käytössä vain niin sanottu negatiivinen luottorekisteri ja muista lainoista on mahdollista saada tietoa vain asiakkaan suostumuksella.


Takaisin

Ei yhtään kommenttia. Lisää kommentti alla olevalla lomakkeella.

Leave this empty:

Kirjoita numeroina kaksisataa neljäkymmentä kolme?
blank
Lisää vastaus:


Siirry alkuun