Pienlainat käyvät kaupaksi tiuhemmin kuin koskaan

Pienlainat käyvät kaupaksi tiuhemmin kuin koskaan

03.01.2017

Pikalaina-alalla menee todella lujaa: suomalaiset ottivat taas viime vuonna aiempaa enemmän pienlainoja ja kasvu näyttää jatkuvan. Nyt halutaan ennen kaikkea hieman suurempia kulutusluottoja, muutaman satasen pikalainat eivät kiinnosta kuten aiemmin.

Netissä haettavien pienlainojen kysyntä tulee siis väistämättä kasvamaan myös tänä vuonna. Tällä hetkellä keskimääräinen pienlaina on reilu 500 euroa 160 vuorokauden maksuajalle, mutta tulevaisuudessa lainojen määrät tulevat todennäköisesti edelleen kasvamaan.

Sama ilmiö näkyy myös pienlainayhtiöiden tuloksissa. Kauppalehti uutisoi viime viikolla, että lainayhtiöt tekevät jopa 200 prosentin tulosta! Kauppalehden tekemän tilaston mukaan OPR-Vakuus sekä Ferratum takovat suurimpia voittoja, joskaan 4finance, Euroloan ja muut tutut pienlainayhtiöt tulevat reippaasti perässä. Keskimäärin kymmenen suurimman yhtiön nettotulos oli 23 prosenttia liikevaihdosta, mikä on erittäin kova tulos!

Pikalainayhtiöiden toimitusjohtajat arvioivat, että helposti ja nopeasti haettavat nettiluotot ovat lunastaneet paikkansa suomalaisessa rahoitusmallissa ja niitä tullaan kysymään tulevaisuudessa yhä enemmän. Suomalaiset kotitaloudet eivät nimittäin ole kovin velkaantuneita, kun verrataan erimerkiksi muihin pohjoismaihin. Velkaantuminen kohdistuu Suomessa tiettyyn ryhmään, jossa on muutenkin taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia. Suomalaisilla perheillä on siis yhtiöiden mukaan tarvetta ja varaa kyseisille luotoille.

Useimmat lainayhtiöt ovatkin alkaneet satsata suurempiin luottoihin, luottotileihin ja kulutusluottoihin, sillä niille on selvästi kysyntää enemmän. Lainayhtiöiden suuren kysynnän takana on myös palvelun nopeus, jonka on tehnyt mahdolliseksi todella pitkälle hiotut tietotekniset järjestelmät ja nettipankkipalvelut. Tämä mahdollistaa myös yritysten kovan tuloksen: täysin automatisoitu lainaprosessi mahdollistaa liiketoiminnan skaalautuvuuden todella suureksikin ilman erityisiä investointeja.

 


Takaisin

Ei yhtään kommenttia. Lisää kommentti alla olevalla lomakkeella.

Leave this empty:

Mikä on Englannin pääkaupunki?
blank
Lisää vastaus:


Siirry alkuun