Uudet lainat ja lainapaikat

Etsitkö uutta vuonna 2017 avattua lainapaikkaa? Tänä vuonna huhtikuuhun mennessä on avattu tiettävästi vain yksi uusi lainapaikka, Komplett Bank, Suomeen. Uusia lainapaikkoja on kuitenkin tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana kymmenittäin.

Uudet lainapaikat eivät kuitenkaan välttämättä ole edullisin vaihtoehto hakea lainaa. Varsinkin pikalainojen ja kulutusluottojen puolella lainojen kulut vaihtelevat suuresti, joten ennen lainan ottamista lainat kannattaa joka tapauksessa vertailla. Sivuiltamme löydät pikalainavertailun, mikä helpottaa pikalainojen vertailua. Kulutusluottojen puolella vastaavasti kannattaa tutustua  kulutusluottovertailuun. Koska lainapaikkoja on useita, on vertailu järkevintä tehdä vertailusivulla. Lainan tiedot saattavat kuitenkin muuttua, joten aina ennen lainaamista on hyvä tarkistaa lainan sen hetkiset tiedot lainanantajan sivuilta.

Lainapaikat 2017

Vuonna 2017 on avattu yksi uusi lainapaikka, Komplett Bank, helmikuussa, on siis ainoa uusi tälle vuodelle huhtikuuhun mennessä. Loppuvuoden aikana uusia toimijoita voi hyvin vielä tulla markkinoille, sillä pikalaina-ala on edelleen nouseva ala, etenkin yrityslainauksen puolella.

Viimeisen parin vuoden aikana uusia lainapaikkoja on tullut puolenkymmentä. Ehdottomasti suosituin uusi tulokas on norjalainen halpalentoyhtiön pankki Bank Norwegian, joka aloitti joulukuussa 2015 Suomessa. Bank Norwegian valittiinkin suosituimmaksi nettiluotoksi vuonna 2016. Vuoden 2016 huhtikuus aloitti myös Eurolimiitti, joka on kotimaisen J.W. Yhtiöiden vippipalvelu, erittäin kallis tililuotto.

Uudet lainapaikat: Komplett Bank

Vuoden 2017 uusin lainapaikka on norjalainen Komplett Bank, joka on osa isompaa Komplett Groupia. Komplett Bank tarjoaa edullisia rahoituksia ja kulutusluottoja, ja on toiminut Norjassa vuodesta 2014. Komplett Bankista voi hakea 1000–50 000 euroa vakuudetonta luottoa edullisin lainaehdoin.

Komplett Bankin lainaa voit hakea, jos olet 23-vuotias, olet asunut pysyvästi Suomessa viimeiset kolme vuotta, sinulla on säännölliset tulot ja sinulla ei ole maksuhäiriömerkintää. Jokainen laina ja lainaehdot määritellään henkilökohtaisesti, joten korko riippuu hakijan maksukyvystä, riskeistä ja lainan määrästä. Lainan nimelliskorko vaihtelee 4.9–19,9% välillä. Lainan avausmaksu on 45–195€ riippuen lainasummasta.

Komplett Bankin lainaesimerkki: 10 000 € 5 vuodelle, korko 12,6 %, tod. vuosikorko 14,9 % ja avausmaksu 95 €, tilinhoitopalkkio 5 €/kk, yht. 13 958 € eli 233 €/kk, 60 kuukauden ajan.

Komplett Bankin laina on siinä mielessä ainutlaatuinen, että se on joustoluotto, jota ei ole pakko lyhentää. Kuukausittain tulevassa laskussa minimilyhennys on ainoastaan nostetun joustoluoton eli lainapääomasta kertyvät korot ja kulut. Lainan lyhentämisen aikataulusta päätetään ihan itse. Kuluja ja korkoja menee ainoastaan nostetusta lainapääomasta. Voit myös milloin tahansa maksaa joustoluoton pois.

 

Uudet lainapaikat: Bank Norwegian

Vuoden 2016 suosituin nettiluotto oli Bank Norwegian eikä syyttä! Norwegian todella on yksi nettilainamarkkinoiden suosituimpia lainoja. Bank Norwegianilta lainaa voi hakea 1000–50 000 euroa, ja lainat ovat aina vakuudettomia. Korko määräytyy aina hakijan riskien, maksukyvyn ja taloustilanteen perusteella.

Korko on henkilökohtainen 8,99% - 22,49% ja ehdot päätetään luottokartoituksen jälkeen. 10.000 euron laina viidelle vuodelle 13,99% esimerkkikorolla (todellinen vuosikorko 16,51%) maksaa 14.218 euroa, eli lyhennys on kuukausittain 238 euroa. Laina-aika 1-15 vuotta. Norwegianin suurin korko on 37,97%.

Bank Norwegianin lainaa voi hakea 23-vuotias suomalainen, joka on asunut Suomessa kolme vuotta. Säännölliset tulot pitää olla ja ilman luottotietoja ei lainaa kannata edes hakea.

 

 

Uudet lainapaikat: Eurolimiitti

Eurolimiitti on lahtelaisen rahoitusfirma J.W. Yhtiöiden uusin lainatuote. Eurolimiitti on maksimissaan 3000 euron joustoluotto netissä. VIP-asiakkaat voivat nostaa luottolimiittinsä 4000 euroon. Ensimmäisen 500 euron lainan Eurolimiitti tarjoaa aina ilmaiseksi, eli ilman kuluja ja korkoja uusille asiakkailleen.

Eurolimiitti on suhteellisen kallis laina, jossa todelliset vuosikorot nouset reilusti yli 100 prosenttiin. Toisaalta sitä voi saada helpommin kuin esimerkiksi Bank Norwegianin lainaa, mutta ilman luottotietoja sitä ei saa. Eurolimiitissä voi saada jopa kolme kuukautta lyhennysvapaata lainaan.

Eurolimiitin lainaesimerkki: 3000 € laina tasaerälyhennyksin 12 kk maksuajalla, todellinen vuosikorko 138,45 %, lainan kokonaiskulut ovat 1656,47 €, jolloin takaisinmaksettava summa on 4656,47 €.

 

 

Uudet lainapaikat suosittuja

Uusilaina.fi sivuston historian aikana olemme huomanneet, että uusimmat lainapaikat ovat aina kaikkein suosituimpia hetken. Klikkauksissa ja muussa liikenteessä aina uusimmat lainapaikat nousevat sivuillamme ykköseksi ainakin joksikin aikaa. Emme ole tehneet selvityksiä siitä, kuinka paljon uusia lainoja todella myönnetään näistä klikkauksista, mutta selvä trendi on se, että uuden lainapaikan ilmestyttyä sinne tulee ryntäys, joka tasoittuu vähitellen.

Olemme arvioineet tämän buumin johtuvan ainakin osittain siitä, että joukko netin käyttäjiä käyttää jatkuvasti lainaa taloutensa hoitoon. Lainaa pyritään hakemaan aina uutta, ja mikäli edellisiä lainoja ei ole maksettu, lainaa ei saa vanhoista lainapaikoista. Siksi uusista lainapaikoista pyritään hakemaan lainaa. Toki uusistakaan lainapaikoista ei myönnetä lainaa maksukyvyttömille, ja esimerkiksi Norwegian ja Komplett Bank tarkistavan tarkoin hakijoidensa maksukyvyn.

Osa suosiosta perustuu toki myös siihen, että halutaan kokeilla uutta, kokeilla, että tarjoaisiko tämä uusi lainapaikka lainaa edullisemmin kuin vanhat lainapaikat.

Uudet lainapaikat kokemuksia?

Etsitkö sinä uusia lainapaikkoja? Mitkä ovat vuoden 2017 tärkeimmät lainapaikat omasta mielestäsi? Näetkö, että lainamarkkinat ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana? Ota kantaa ja kirjoita kommenttia alla olevalla lomakkeella!



Ei yhtään kommenttia. Lisää kommentti alla olevalla lomakkeella.

Leave this empty:

Mikä on Suomen pääkaupunki?
blank
Lisää vastaus:


Siirry alkuun